Moi :)  Oon nyt ollu kotona yli kolme viikkoa. Koko ajan tulee semmonen fiilis ku herään et pitää mennä takasin sairaalaan mut menee vähän aikaa tajuta että mä asunki kotona. Et on menny vähän aikaa tajuta et en oo enää laitoksessa. Onhan sairaalan ruoka vähän erilaista kun kopin ruoka ja oon aina yhtä hämmästyny ku täällä voi päättää mitä ruokaa syödään.

Kommentit

  1. Anonyymi6. lokakuuta 2022 klo 7.25

    Mukava kommentti Aino! Muuten, mullekin maistuu ruoka paremmin kun oot kotona! Terv Iskä

    VastaaPoista
  2. Anonyymi6. lokakuuta 2022 klo 8.54

    Ei ihme että ruoka maistuu paremmalle, Tiina on niin hyvä kokki!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi8. lokakuuta 2022 klo 6.14

    Maailman ihaninta et oot kotona!! <3 - Ronja

    VastaaPoista
  4. Anonyymi9. lokakuuta 2022 klo 7.49

    Ihana Aino et sulla on blogi!! Niin kiva lukea sun kuulumisia. Mahtavaa et oot päässy kotiin❤️.

    - S 💁🏾‍♀️

    VastaaPoista
  5. Anonyymi10. lokakuuta 2022 klo 6.26

    Hyvä et ruoka maistuu! Sekin on eteenpäinmenoa. Odotan joka viikko näitä sun kommentteja. Mahtavaa, mahtava Aino. T. Arto

    VastaaPoista
  6. Anonyymi18. lokakuuta 2022 klo 3.34

    Ihanaa, kun olet kotona. On ollut mukavaa jutella videopuheluita ❤
    Terkuin Lissu-täti

    VastaaPoista
  7. Anonyymi31. lokakuuta 2022 klo 5.02

    Moikka Aino! Oot usein mielessä ja ihanaa että oot kotona! Suvi:)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohta opinnot alkaa!

  Olin sairaalasängyssä eikä ollut tapaa liikkua. En tuntenut kehoani, vaikka siihen sattui niin paljon. Täytyi päästä pois tästä sairaalan huoneesta, jossa olin ollut vuosia. Soitin punaisesta napista hoitajalle ja hän tuli viemään minut vessaan. Aluksi hoitaja antoi minulle aamulääkkeet ja sitten menin aamutoimille. Katsoin itseäni peilistä, voi kuinka erilaiselta minä näytän. Yritin harjoitella hymyä, mutta näkö hymyilevästä itsestä sairaalan vessan peilistä sai minulle puistatukset. En ollut pitkään aikaan nähnyt silmiäni, en  muista kauanko siitä oli kun olin nähnyt ne viimeksi, mutta niitä oli jo ikävä. On mielenkiintoista ajatella, että silmät ei hirveästi vaihda esimerkiksi väriä vaikka muuten ihmisen keho muuttaa muotoaan vanhetessaan. Harmi kyllä, vaikka olen vasta 23-vuotias, siltä ei kuitenkaan tunnu kehossani ja varsinkaan mielessäni. Kun minä täytin 23, kävimme perheeni kanssa pienellä kävelyllä Kankaantaustassa jossa asumme. Matkalla mukana oli äitini, isäni ja ...
Lue lisää
  moi :) oon Aino ja olin pahassa auto onnettomuudessa. Opiskelin humanistissessa ammattikorkeakoulussa ja onnettomuus oli koulumatka. Sillon olin 20 vuotias ja nyt oon 21. Oon nyt kuntoutumassa ja oon ohetellu kaiken uudestaan henjittämisesti kähtien. Mulle voi tulla kirjotus  virheitä koska se on vähän haastavaa. Tänne tulee merkintöjä aina kun on aikaa jo ku jaksan koska mun mitää yleensä joka päivä nukkua päiväunia sen onnettomuuden takia.
Lue lisää

Iltapäiväkahvit

 Huhhuh, vielä täytyy vaatteet viikata kaappiin ja sitten täytyy keittää iltapäiväkahvit. Miten sitä muuten jaksaisi? Sunnuntaisin on kyllä niin paljon hommaa, että tunnit usein loppuvat kesken. Mutta hei! Kukas se siellä ulkona harhailee? Ei täällä asuinalueella ole ennen näkynyt yhtään koiraa ilman talutushihnaa tai emäntää. Tai hetkonen. Olen ehkä nähnyt tuon koiran aikaisemmin, mutta siitä on pitkä aika. Muistini on niin hatara nykyään… ”Moi miten täällä sujuu?” Ovi aukeaa ja puolisoni tuo minulle kahvit. Hän todellakin tuntee minut, lukee ajatukseni. Hyssyttelen hänelle ja näytän merkkejä että olisi hiljempaa. Sanon surullisen kuuloisena: ”Miten tuo koira on tuonne päätynyt ja minne hänet pitäisi laittaa? Tai muistatko mistä koira on alunperin?” Puolisoni huokaisee ja vastaa kysymykseeni. ”Hänhän on sen naapurin koira, joka meni vanhainkotiin reilu vuosi sitten.” Hän haukkaa happea ja jatkaa: ”En vaan käsitä, miten koira on päätynyt ulos itse, ja missä hän on ollut kaiken tämä...
Lue lisää