Hei voitko vähän auttaa mua? Olen väärässä paikassa, hukassa. Olen jo kuollut. Olen vain kävelevä ruumis, joka on pukeutunut eläväksi ihmiseksi. Olen kuin kuollut lintu maassa, joka haisee ja tartuttaa pöpön. Päähäni sattuu, siellä on liikaa melua. Haluan olla terve ja tuoksua terveeltä ihmiseltä enkä ruumiilta. Synnyin uudestaan.

17.4.2023

Kommentit

  1. Anonyymi18. huhtikuuta 2023 klo 9.31

    Hienot biisin sanat, josta tuli runo, Koskettava ja rujo mutta toiveikas. terv Iskä

    VastaaPoista
  2. Anonyymi18. huhtikuuta 2023 klo 11.04

    Meni ihan kylmät väreet! Tosi hieno teksti. Pysäyttävä, karu, pelottavakin. Onneksi viimeinen lause luo toivoa. Susanna

    VastaaPoista
  3. Anonyymi18. huhtikuuta 2023 klo 11.35

    Olet rohkea ja pohdiskelet niin paljon! Toivon, että tiesi tasoittuu sinulle hyväksi. ☀️☀️☀️T:Minna

    VastaaPoista
  4. Anonyymi19. huhtikuuta 2023 klo 2.53

    Laulun sanoitus on omakohtaisen kokemuksen pohjalta aina kova ja upea juttu ja varsinkin, kun se antaa toivoa paremmasta. Jatka samaan malliin niin kaikki muuttuu entistä valoisammaksi. T. Arto

    VastaaPoista
  5. Anonyymi19. huhtikuuta 2023 klo 12.17

    Hieno ja tosi koskettava runo! Hyvää kevättä sinulle toipumisen polulla ❤️ Terveisin Pirjo

    VastaaPoista
  6. Anonyymi20. huhtikuuta 2023 klo 23.13

    Tämä oli kyllä väkevä teksti. Hienosti Aino jätit kaiken turhan sanomatta, olit tiivistänyt tunteet ja ne tosiaan kosketti. Haluan kiinnittyä tuohon viimeiseen "synnyin uudestaan", se on onneksi mahdollista - meille kaikille. Kiitos sinulle tästä runosta, Aino <3
    Terkuin, Annika

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohta opinnot alkaa!

  Olin sairaalasängyssä eikä ollut tapaa liikkua. En tuntenut kehoani, vaikka siihen sattui niin paljon. Täytyi päästä pois tästä sairaalan huoneesta, jossa olin ollut vuosia. Soitin punaisesta napista hoitajalle ja hän tuli viemään minut vessaan. Aluksi hoitaja antoi minulle aamulääkkeet ja sitten menin aamutoimille. Katsoin itseäni peilistä, voi kuinka erilaiselta minä näytän. Yritin harjoitella hymyä, mutta näkö hymyilevästä itsestä sairaalan vessan peilistä sai minulle puistatukset. En ollut pitkään aikaan nähnyt silmiäni, en  muista kauanko siitä oli kun olin nähnyt ne viimeksi, mutta niitä oli jo ikävä. On mielenkiintoista ajatella, että silmät ei hirveästi vaihda esimerkiksi väriä vaikka muuten ihmisen keho muuttaa muotoaan vanhetessaan. Harmi kyllä, vaikka olen vasta 23-vuotias, siltä ei kuitenkaan tunnu kehossani ja varsinkaan mielessäni. Kun minä täytin 23, kävimme perheeni kanssa pienellä kävelyllä Kankaantaustassa jossa asumme. Matkalla mukana oli äitini, isäni ja ...
Lue lisää
  moi :) oon Aino ja olin pahassa auto onnettomuudessa. Opiskelin humanistissessa ammattikorkeakoulussa ja onnettomuus oli koulumatka. Sillon olin 20 vuotias ja nyt oon 21. Oon nyt kuntoutumassa ja oon ohetellu kaiken uudestaan henjittämisesti kähtien. Mulle voi tulla kirjotus  virheitä koska se on vähän haastavaa. Tänne tulee merkintöjä aina kun on aikaa jo ku jaksan koska mun mitää yleensä joka päivä nukkua päiväunia sen onnettomuuden takia.
Lue lisää

Iltapäiväkahvit

 Huhhuh, vielä täytyy vaatteet viikata kaappiin ja sitten täytyy keittää iltapäiväkahvit. Miten sitä muuten jaksaisi? Sunnuntaisin on kyllä niin paljon hommaa, että tunnit usein loppuvat kesken. Mutta hei! Kukas se siellä ulkona harhailee? Ei täällä asuinalueella ole ennen näkynyt yhtään koiraa ilman talutushihnaa tai emäntää. Tai hetkonen. Olen ehkä nähnyt tuon koiran aikaisemmin, mutta siitä on pitkä aika. Muistini on niin hatara nykyään… ”Moi miten täällä sujuu?” Ovi aukeaa ja puolisoni tuo minulle kahvit. Hän todellakin tuntee minut, lukee ajatukseni. Hyssyttelen hänelle ja näytän merkkejä että olisi hiljempaa. Sanon surullisen kuuloisena: ”Miten tuo koira on tuonne päätynyt ja minne hänet pitäisi laittaa? Tai muistatko mistä koira on alunperin?” Puolisoni huokaisee ja vastaa kysymykseeni. ”Hänhän on sen naapurin koira, joka meni vanhainkotiin reilu vuosi sitten.” Hän haukkaa happea ja jatkaa: ”En vaan käsitä, miten koira on päätynyt ulos itse, ja missä hän on ollut kaiken tämä...
Lue lisää