Moi 🙂 Nyt alkaa olemaan vähän vaikeampia aikoja kun alan vähän muistaan niitä opiskelukavereita jotka siinä autossa menehtyi. Tullut vähän itkukohtauksia jotka tulevat kestämään vielä monta vuotta kun tulee enemmän muistoja. 

Myös sen takia alkaa olemaan vaikeampia aikoja koska alan olemaan aika väsynyt kaikkiin terapioihin. Onhan terapioita ollut vain 8-9 kuukautta mutta jotenkin alkaa olemaan vähän poikki. On jotenkin erilaista kun terapiat on kotona vs sairaalassa. Jotenkin kotona on kaikkia kodin askareita ja on totta kai paljon kivempi olla kotona kuin sairaalassa, niin jotenkin tuntuu että on vaikeampaa/haastavaa että terapioita on kotona.

Kommentit

  1. Hannu R5. joulukuuta 2022 klo 1.56

    Hei Aino, hienosti kirjoitettu, kuntoutus on tietysti rankkaa, mutta tässä läheltä seuranneena voi vain ihmetellä miten pitkälle olet päässyt vieläpä aika lyhyessä ajassa. Siitä saan olla kanssasi tosi iloinen! Terveisin Iskä

    VastaaPoista
  2. Anonyymi5. joulukuuta 2022 klo 3.03

    On varmasti raskasta, kun ikäviä muistoja alkaa päästä mieleen. Voimia kestää näitä, Aino-rakas ❤️ Mutta samalla se kai tarkoittaa myös sitä, että niitä iloisia ja onnellisiakin muistoja alkaa palata mieleen? Sehän on hienoa!
    Mitä noihin terapioihin tulee, niin saat taputtaa itseäsi olkapäille. Olet aivan mielettömiä harppauksia tehnyt! Sisukas, motivoitunut ja osaava olet! Tsemppiä jaksaa jatkaa treenejä, vaikka ne varmasti välillä tympii.

    Aurinkoista viikkoa sinulle ja kiitos taas hienosta tekstistä ❤️
    T. Annika

    VastaaPoista
  3. Anonyymi5. joulukuuta 2022 klo 3.10

    Hieno ja tärkeä kirjoitus. Toivottavasti tosiaan myös iloisia asioita muistuisi mieleen jotka antaisi voimia. Nähdään❤ Jannu

    VastaaPoista
  4. Anonyymi5. joulukuuta 2022 klo 4.04

    On varmasti raskasta, kun mieleen alkaa palautua asioita jotka ei ole aina kauhean kivoja. Mutta ehkä niitä kivojakin juttuja sitten alkaa muistiin tulla!
    En ihmettele väsymystä. Sulla on ihan valtavasti treenejä ja terapioita takana! Muista myös levätä, aina kun mahdollista! Ja kuuntele paljon hyvää musiikkia ❤️
    T. Susanna

    VastaaPoista
  5. Anonyymi5. joulukuuta 2022 klo 10.06

    On aivan mielettömän hienoa saada seurata sun toipumista. Valtavin harppauksin olet edistynyt. Kaikki muistot eivät ole miellyttäviä, mutta niitäkin voit nyt käsitellä toisella tavalla kun muisti palaa. Eikä tuo väsyminen kaikkeen fyysiseen ja henkiseen terapioihin ole todellakaan mikään ihme, mutta Sinä olet ihme. ❤️ T. Arto

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohta opinnot alkaa!

  Olin sairaalasängyssä eikä ollut tapaa liikkua. En tuntenut kehoani, vaikka siihen sattui niin paljon. Täytyi päästä pois tästä sairaalan huoneesta, jossa olin ollut vuosia. Soitin punaisesta napista hoitajalle ja hän tuli viemään minut vessaan. Aluksi hoitaja antoi minulle aamulääkkeet ja sitten menin aamutoimille. Katsoin itseäni peilistä, voi kuinka erilaiselta minä näytän. Yritin harjoitella hymyä, mutta näkö hymyilevästä itsestä sairaalan vessan peilistä sai minulle puistatukset. En ollut pitkään aikaan nähnyt silmiäni, en  muista kauanko siitä oli kun olin nähnyt ne viimeksi, mutta niitä oli jo ikävä. On mielenkiintoista ajatella, että silmät ei hirveästi vaihda esimerkiksi väriä vaikka muuten ihmisen keho muuttaa muotoaan vanhetessaan. Harmi kyllä, vaikka olen vasta 23-vuotias, siltä ei kuitenkaan tunnu kehossani ja varsinkaan mielessäni. Kun minä täytin 23, kävimme perheeni kanssa pienellä kävelyllä Kankaantaustassa jossa asumme. Matkalla mukana oli äitini, isäni ja ...
Lue lisää
  moi :) oon Aino ja olin pahassa auto onnettomuudessa. Opiskelin humanistissessa ammattikorkeakoulussa ja onnettomuus oli koulumatka. Sillon olin 20 vuotias ja nyt oon 21. Oon nyt kuntoutumassa ja oon ohetellu kaiken uudestaan henjittämisesti kähtien. Mulle voi tulla kirjotus  virheitä koska se on vähän haastavaa. Tänne tulee merkintöjä aina kun on aikaa jo ku jaksan koska mun mitää yleensä joka päivä nukkua päiväunia sen onnettomuuden takia.
Lue lisää

Iltapäiväkahvit

 Huhhuh, vielä täytyy vaatteet viikata kaappiin ja sitten täytyy keittää iltapäiväkahvit. Miten sitä muuten jaksaisi? Sunnuntaisin on kyllä niin paljon hommaa, että tunnit usein loppuvat kesken. Mutta hei! Kukas se siellä ulkona harhailee? Ei täällä asuinalueella ole ennen näkynyt yhtään koiraa ilman talutushihnaa tai emäntää. Tai hetkonen. Olen ehkä nähnyt tuon koiran aikaisemmin, mutta siitä on pitkä aika. Muistini on niin hatara nykyään… ”Moi miten täällä sujuu?” Ovi aukeaa ja puolisoni tuo minulle kahvit. Hän todellakin tuntee minut, lukee ajatukseni. Hyssyttelen hänelle ja näytän merkkejä että olisi hiljempaa. Sanon surullisen kuuloisena: ”Miten tuo koira on tuonne päätynyt ja minne hänet pitäisi laittaa? Tai muistatko mistä koira on alunperin?” Puolisoni huokaisee ja vastaa kysymykseeni. ”Hänhän on sen naapurin koira, joka meni vanhainkotiin reilu vuosi sitten.” Hän haukkaa happea ja jatkaa: ”En vaan käsitä, miten koira on päätynyt ulos itse, ja missä hän on ollut kaiken tämä...
Lue lisää