Laitoin parituntia sitten Helsingin sanomille viestin koskien hoitajien lakkoa. Toivon että viesti menisi perille koska hoitajien palkka heidän työstään on erittäin rärkeää. 


Ja alempana on se viesti jonka lähetin Helsingin sanomille.





Minulla on nyt mielipide hoitajien lakosta. Olen itse ollut yli puoli vuotta sairaalassa. Olen opetellut kaiken uudestaan johon en olisi pystynyt ilman hoitajia. Heidän työ on äärettömän tärkeää ja se pelasti minun hengen. Minusta olisi voinut tullut vuodepotilas mutta nyt olen jo kotiutunut ja se on hoitajien, terapeuttien ja lääkäreiden ansiota. Minulla on siis erittäin vaikea aivovamma ja olen esimerkiksi opetellut uudelleen hengittämään. Kun katson uutisia joissa kerrotaan  hoitajien lakosta minua yleensä naurattaa kun se on niin väärin että ihmiset jotka ei tiedä asiasta mitään kommentoi asiaa. Voin pitkään sairaalassa olleena kommentoida että hoitajat tekevät pitkää päivää ja heidän täytyisi saada enemmän palkkaa koska työ on tärkeää ja se pelastaa henkiä.






Kommentit

  1. Anonyymi28. syyskuuta 2022 klo 7.44

    Hyvä Aino, asiallinen ja fiksu kirjoitus niinkuin sinulta voi odottaakin. Olenkin odottanut blogiasi. Tällä kertaa myös vaimoni luki, joka on tehnyt pitkän uran hoitotyössä ja on täysin samaa mieltä kirjoituksestasi. T. Arto ja Tuula

    VastaaPoista
  2. Anonyymi28. syyskuuta 2022 klo 8.53

    Hyvä Aino! ❤️

    VastaaPoista
  3. Hannu R28. syyskuuta 2022 klo 9.01

    Hieno kirjoitus Aino! Täyttä ajankohtaista asiaa omien kokemusten pohjalta. terv Iskä

    VastaaPoista
  4. Annika28. syyskuuta 2022 klo 9.03

    Hyvin kirjoitettu, Aino! Toivottavasti tämä tekstisi julkaistaan Hesarissa. Olen ihan samaa mieltä, että hoitajille pitää maksaa enemmän. Paljon tärkeämpää työtä on vaikea kuvitella.

    VastaaPoista
  5. Anonyymi28. syyskuuta 2022 klo 11.50

    Hyvä Aino että otat kantaa näin tärkeään asiaan. T. Jannu

    VastaaPoista
  6. Anonyymi29. syyskuuta 2022 klo 11.41

    Moi Aino! Tää sun blogi on tosi hyvä :) tsemppit kuntoutukseen Siuntiosta t: Veikko

    VastaaPoista
  7. Anonyymi26. lokakuuta 2022 klo 10.34

    Hienosti olet kirjoittanut. Tekstisi lämmitti sydäntäni paljon. Kiitos noista sanoistasi ❤ T: Lissu-täti

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohta opinnot alkaa!

  Olin sairaalasängyssä eikä ollut tapaa liikkua. En tuntenut kehoani, vaikka siihen sattui niin paljon. Täytyi päästä pois tästä sairaalan huoneesta, jossa olin ollut vuosia. Soitin punaisesta napista hoitajalle ja hän tuli viemään minut vessaan. Aluksi hoitaja antoi minulle aamulääkkeet ja sitten menin aamutoimille. Katsoin itseäni peilistä, voi kuinka erilaiselta minä näytän. Yritin harjoitella hymyä, mutta näkö hymyilevästä itsestä sairaalan vessan peilistä sai minulle puistatukset. En ollut pitkään aikaan nähnyt silmiäni, en  muista kauanko siitä oli kun olin nähnyt ne viimeksi, mutta niitä oli jo ikävä. On mielenkiintoista ajatella, että silmät ei hirveästi vaihda esimerkiksi väriä vaikka muuten ihmisen keho muuttaa muotoaan vanhetessaan. Harmi kyllä, vaikka olen vasta 23-vuotias, siltä ei kuitenkaan tunnu kehossani ja varsinkaan mielessäni. Kun minä täytin 23, kävimme perheeni kanssa pienellä kävelyllä Kankaantaustassa jossa asumme. Matkalla mukana oli äitini, isäni ja ...
Lue lisää
  moi :) oon Aino ja olin pahassa auto onnettomuudessa. Opiskelin humanistissessa ammattikorkeakoulussa ja onnettomuus oli koulumatka. Sillon olin 20 vuotias ja nyt oon 21. Oon nyt kuntoutumassa ja oon ohetellu kaiken uudestaan henjittämisesti kähtien. Mulle voi tulla kirjotus  virheitä koska se on vähän haastavaa. Tänne tulee merkintöjä aina kun on aikaa jo ku jaksan koska mun mitää yleensä joka päivä nukkua päiväunia sen onnettomuuden takia.
Lue lisää

Iltapäiväkahvit

 Huhhuh, vielä täytyy vaatteet viikata kaappiin ja sitten täytyy keittää iltapäiväkahvit. Miten sitä muuten jaksaisi? Sunnuntaisin on kyllä niin paljon hommaa, että tunnit usein loppuvat kesken. Mutta hei! Kukas se siellä ulkona harhailee? Ei täällä asuinalueella ole ennen näkynyt yhtään koiraa ilman talutushihnaa tai emäntää. Tai hetkonen. Olen ehkä nähnyt tuon koiran aikaisemmin, mutta siitä on pitkä aika. Muistini on niin hatara nykyään… ”Moi miten täällä sujuu?” Ovi aukeaa ja puolisoni tuo minulle kahvit. Hän todellakin tuntee minut, lukee ajatukseni. Hyssyttelen hänelle ja näytän merkkejä että olisi hiljempaa. Sanon surullisen kuuloisena: ”Miten tuo koira on tuonne päätynyt ja minne hänet pitäisi laittaa? Tai muistatko mistä koira on alunperin?” Puolisoni huokaisee ja vastaa kysymykseeni. ”Hänhän on sen naapurin koira, joka meni vanhainkotiin reilu vuosi sitten.” Hän haukkaa happea ja jatkaa: ”En vaan käsitä, miten koira on päätynyt ulos itse, ja missä hän on ollut kaiken tämä...
Lue lisää