Elämä nyt

"Niin mitä sinulle kuuluu juuri nyt, ihan aidosti?" kysyit vilpittömästi kiinnostuneen kuuloisena. Muotoilin lyhyen vastauksen, "ihan hyvää", vaikka tiesin että se oli huijausta. "Okei no hyvä kuulla" vastasit ja otit ison kulauksen kahvia. Vedin syvään henkeä ja yritin valmistautua lauseiden oksennukseen, joka oli muodostumassa jostain syvältä sielustani, tai ainakin pään ja sydämen välimaastosta. 

"Tai en tiedä mitä teen tämän kaiken kanssa" vastasin. "Miten tästä tilanteesta voi päästä pois ja eteenpäin, ja kuinka"? sanoin väsyneen kuuloisena. Vedin syvään henkeä, sillä tuntui, etten ollut hengittänyt kunnolla lauseiden välissä. "Kerro minulle, mitä minun pitäisi tehdä?!"sanoin melkein huutaen kivusta, vaikka minun ei sattunut minnekään. Huone hiljeni hetkeksi, kun olin muodostanut verbeistä ja tunteista väkevän sopan, jonka kaadoin kahvilan pöydälle. 

"Miten minä tulen jaksamaan syksyyn asti"? kysyin kaveriltani ihan aidosti, sillä tarvitsin siihen jonkinlaisen vastauksen. Lyhyt tai pitkä vastaus, mutta joku vastaus, joka antaisi minulle toivoa. 

"Mutta onhan tässä kesäloma välissä, eikö vaan?"sanoit kuulostaen ihanan tyyneltä. No niin kyllä onkin, mietin hiljaa itsekseni.  

Kommentit

  1. testiblogi24. toukokuuta 2025 klo 12.12

    Hienosti kirjoitettu, tunteet pelissä! Ihan pienoisnovelli! Kiitos t. Iskä

    VastaaPoista
  2. Anonyymi27. toukokuuta 2025 klo 3.04

    Tunteella ja ajatuksilla kirjoitettu.Kaunis...

    VastaaPoista
  3. Anonyymi27. toukokuuta 2025 klo 11.31

    Suosittelen Aino, että jossain vaiheessa kirjoitat kokemuksistasi kirjan. Perustelen sitä sillä, että sinulla on kirjoitus ja ilmaisu niin hienosti hallussa❤️ T. Arto

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohta opinnot alkaa!

  Olin sairaalasängyssä eikä ollut tapaa liikkua. En tuntenut kehoani, vaikka siihen sattui niin paljon. Täytyi päästä pois tästä sairaalan huoneesta, jossa olin ollut vuosia. Soitin punaisesta napista hoitajalle ja hän tuli viemään minut vessaan. Aluksi hoitaja antoi minulle aamulääkkeet ja sitten menin aamutoimille. Katsoin itseäni peilistä, voi kuinka erilaiselta minä näytän. Yritin harjoitella hymyä, mutta näkö hymyilevästä itsestä sairaalan vessan peilistä sai minulle puistatukset. En ollut pitkään aikaan nähnyt silmiäni, en  muista kauanko siitä oli kun olin nähnyt ne viimeksi, mutta niitä oli jo ikävä. On mielenkiintoista ajatella, että silmät ei hirveästi vaihda esimerkiksi väriä vaikka muuten ihmisen keho muuttaa muotoaan vanhetessaan. Harmi kyllä, vaikka olen vasta 23-vuotias, siltä ei kuitenkaan tunnu kehossani ja varsinkaan mielessäni. Kun minä täytin 23, kävimme perheeni kanssa pienellä kävelyllä Kankaantaustassa jossa asumme. Matkalla mukana oli äitini, isäni ja ...
Lue lisää
  moi :) oon Aino ja olin pahassa auto onnettomuudessa. Opiskelin humanistissessa ammattikorkeakoulussa ja onnettomuus oli koulumatka. Sillon olin 20 vuotias ja nyt oon 21. Oon nyt kuntoutumassa ja oon ohetellu kaiken uudestaan henjittämisesti kähtien. Mulle voi tulla kirjotus  virheitä koska se on vähän haastavaa. Tänne tulee merkintöjä aina kun on aikaa jo ku jaksan koska mun mitää yleensä joka päivä nukkua päiväunia sen onnettomuuden takia.
Lue lisää

Iltapäiväkahvit

 Huhhuh, vielä täytyy vaatteet viikata kaappiin ja sitten täytyy keittää iltapäiväkahvit. Miten sitä muuten jaksaisi? Sunnuntaisin on kyllä niin paljon hommaa, että tunnit usein loppuvat kesken. Mutta hei! Kukas se siellä ulkona harhailee? Ei täällä asuinalueella ole ennen näkynyt yhtään koiraa ilman talutushihnaa tai emäntää. Tai hetkonen. Olen ehkä nähnyt tuon koiran aikaisemmin, mutta siitä on pitkä aika. Muistini on niin hatara nykyään… ”Moi miten täällä sujuu?” Ovi aukeaa ja puolisoni tuo minulle kahvit. Hän todellakin tuntee minut, lukee ajatukseni. Hyssyttelen hänelle ja näytän merkkejä että olisi hiljempaa. Sanon surullisen kuuloisena: ”Miten tuo koira on tuonne päätynyt ja minne hänet pitäisi laittaa? Tai muistatko mistä koira on alunperin?” Puolisoni huokaisee ja vastaa kysymykseeni. ”Hänhän on sen naapurin koira, joka meni vanhainkotiin reilu vuosi sitten.” Hän haukkaa happea ja jatkaa: ”En vaan käsitä, miten koira on päätynyt ulos itse, ja missä hän on ollut kaiken tämä...
Lue lisää