Kasvosokeus
En tiedä mistä tämä alkaa ja mihin päättyy. Ehkä minun todellinen tarkoitus on suoraan sanottuna kärsiä, vaikka tiedän ettei se niin ole. Siltä se kuitenkin tuntuu. Hyvä esimerkki on minulle tullut kasvosokeus. Kaikkien vammojeni joukosta tuntuu, että se vie minulta eniten voimavaroja. Isoissa ihmisryhmissä on muutenkin väsyttävä olla, varsinkin kun ihmiset ovat toistensa peilikuvia. En osaa selittää sitä muuten, kun että kaikki naamat näyttää samalta. Wikipedia sanoo asiasta näin: “Prosopagnosia eli kasvosokeus tarkoittaa vaikeutta tunnistaa ihmisiä kasvojen perusteella. Tunnistamatta saattaa jäädä luokkakaveri, joka tuleekin yllättäen vastaan kaupassa tai opettaja, joka on värjännyt ja leikannut hiuksensa.” Sen kanssa olen oppinut nyt elämään kun on pakko, samoin näiden muiden oireiden kanssa. Ei saa ikinä luovuttaa. Kun katson kalenteria aina alkuvuodesta, tajuan että siellä minun kolme vuotis syntymäpäiväni kolkuttelee. Sen päivän haluan viettää rakkaiden ihmisten kanssa...