Jääkaappi

Juu elämästä pitäisi nauttia ja ilon hetkiä kyllä on, mutta tuntuu, että olen jääkaapissa jumissa ja en pääse pois. Siellä on kylmä, niinkuin jääkaapissa yleensä on. En tiedä miten sieltä pääsisi pois, ja pahoin pelkään että olen siellä jumissa pitkään. En tiedä kauanko, mutta varmasti vuosia ellei jopa vuosikymmeniä. Onneksi pääsin kuitenkin pakastimesta pois, josta tämä kaikki alkoi. Uusi elämäni alkoi  pakastimessa ja sieltä siirryin jääkaappiin. Ehkä siirryn joskus jääkaapista ulkomaailmaan. 

Kommentit

  1. testiblogi29. elokuuta 2024 klo 1.20

    Kiitos blogipäivityksstä Aino, onpa vertauskuvallinen. No, positiivisesti voisi ajatella, että pääsit pois pakastimesta. Ja uskon kyllä, että pääset pian pois jääkaapistakin! terveisin Iskä

    VastaaPoista
  2. Anonyymi29. elokuuta 2024 klo 1.22

    kiitos!

    VastaaPoista
  3. Anonyymi31. elokuuta 2024 klo 2.33

    Hienosti kerrottu vertauskuvilla, eteneminen on joskus tuskaisen hidasta kriisin jälkeen, v

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anonyymi31. elokuuta 2024 klo 2.36

      Karkasi teksti näpyttelyvirheen takia eli joskus on hyväkin edetä rauhallisemmin, kuten huomaat😂❤️T. Arto

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kohta opinnot alkaa!

  Olin sairaalasängyssä eikä ollut tapaa liikkua. En tuntenut kehoani, vaikka siihen sattui niin paljon. Täytyi päästä pois tästä sairaalan huoneesta, jossa olin ollut vuosia. Soitin punaisesta napista hoitajalle ja hän tuli viemään minut vessaan. Aluksi hoitaja antoi minulle aamulääkkeet ja sitten menin aamutoimille. Katsoin itseäni peilistä, voi kuinka erilaiselta minä näytän. Yritin harjoitella hymyä, mutta näkö hymyilevästä itsestä sairaalan vessan peilistä sai minulle puistatukset. En ollut pitkään aikaan nähnyt silmiäni, en  muista kauanko siitä oli kun olin nähnyt ne viimeksi, mutta niitä oli jo ikävä. On mielenkiintoista ajatella, että silmät ei hirveästi vaihda esimerkiksi väriä vaikka muuten ihmisen keho muuttaa muotoaan vanhetessaan. Harmi kyllä, vaikka olen vasta 23-vuotias, siltä ei kuitenkaan tunnu kehossani ja varsinkaan mielessäni. Kun minä täytin 23, kävimme perheeni kanssa pienellä kävelyllä Kankaantaustassa jossa asumme. Matkalla mukana oli äitini, isäni ja ...
Lue lisää
  moi :) oon Aino ja olin pahassa auto onnettomuudessa. Opiskelin humanistissessa ammattikorkeakoulussa ja onnettomuus oli koulumatka. Sillon olin 20 vuotias ja nyt oon 21. Oon nyt kuntoutumassa ja oon ohetellu kaiken uudestaan henjittämisesti kähtien. Mulle voi tulla kirjotus  virheitä koska se on vähän haastavaa. Tänne tulee merkintöjä aina kun on aikaa jo ku jaksan koska mun mitää yleensä joka päivä nukkua päiväunia sen onnettomuuden takia.
Lue lisää

Iltapäiväkahvit

 Huhhuh, vielä täytyy vaatteet viikata kaappiin ja sitten täytyy keittää iltapäiväkahvit. Miten sitä muuten jaksaisi? Sunnuntaisin on kyllä niin paljon hommaa, että tunnit usein loppuvat kesken. Mutta hei! Kukas se siellä ulkona harhailee? Ei täällä asuinalueella ole ennen näkynyt yhtään koiraa ilman talutushihnaa tai emäntää. Tai hetkonen. Olen ehkä nähnyt tuon koiran aikaisemmin, mutta siitä on pitkä aika. Muistini on niin hatara nykyään… ”Moi miten täällä sujuu?” Ovi aukeaa ja puolisoni tuo minulle kahvit. Hän todellakin tuntee minut, lukee ajatukseni. Hyssyttelen hänelle ja näytän merkkejä että olisi hiljempaa. Sanon surullisen kuuloisena: ”Miten tuo koira on tuonne päätynyt ja minne hänet pitäisi laittaa? Tai muistatko mistä koira on alunperin?” Puolisoni huokaisee ja vastaa kysymykseeni. ”Hänhän on sen naapurin koira, joka meni vanhainkotiin reilu vuosi sitten.” Hän haukkaa happea ja jatkaa: ”En vaan käsitä, miten koira on päätynyt ulos itse, ja missä hän on ollut kaiken tämä...
Lue lisää